Nykyinen talonväki on asunut tilalla vuodesta 2003 lähtien. Mika
on puutarhan perustajien, Eskon ja Maaritin poika. Ikänsä kotipuutarhalla työskenneltyään alakin tuli jossain vaiheessa selväksi; vajaan kymmenen vuoden etelän reissun aikana tuli hankittua hortonomin paperit Lepaalta, Hämeen ammattikorkeakoulusta sekä työkokemusta viherrakennusalalta Hämeen Viherpojissa. Ja perhe siinä sivussa.
Outin
tie kulki agrologiopintojen jälkeen myös Lepaalle. Hortonomiksi luettiin, tosin maisemasuunnittelun koulutusohjelmasta, eikä tuotantopuolen hommiin ollut siinä vaiheessa minkäänlaisia aikomuksia. Toisin kävi, ja alkukankeuden jälkeen kasvihuonetyötkin alkoivat sujua. Talviaika kuluu nopeasti toista kiireistä sesonkia matkailu- ja ravintola-alalla tehden.
Oskari ja MarttaMuualla opiskelevat lapset ovat isona apuna myyntiaikaan.
|